2.6.2026
Aika koulussa tuntui tosi pitkälle kun en voinut oikein osallistua, kun en puhu kieltä mutta sain ajan sen verran kulumaan kuitenkin, ei ole ihan hirveästi sanottavaa tunneista muuta kun sain vähän kirjoitettua ja otettua asioista selvää esim lähellä olevista ruokakaupoista.
Tällä kertaa siellä ruokalassa oli jotakin syötävää, vaikka se olinkin vaan peruna lohkoja ne oli hyvin maustettu ja osasin ottaa mukaan 2 nakkia joten pistin ne perunoiden kanssa. Ihan sai syödäkseen tänään lounaan kuitenkin.
Loppu koulu päivä meni aika nopeasti omalla läppärillä vaan nettiä selailemalla.
Koulun jälkeen kävin kaupassa pyöriskelemässä, kävin HIT Supermarkt mikä oli paljon parempi kauppa kuin Aldi.
Paul oli aiemmin kutsunut minut oppilaiden perustaman yrityksen perustamis tapahtumaan joka oli koululla Klo 6. Tapahtuma aika mielenkiintoinen, allekirjoitin heidän perustus lain kun kerran olin siellä mutta en ostanut yhtään osakkeita vaikka he niitä myivät.
Tapahtuman jälkeen minut kutsuttiin lähellä olevaan ravintolaan entisten ja nykyisten oppilaiden kanssa, meitä oli joku noin 9 siellä. Ilta oli ihan kiva vaikka en pystynyt osallistumaan paljoa keskusteluun pöydässä mutta silti oli ihan kivaa, ruoka oli hyvää ja kaikki oli minulle ilmaista joten miten voisin kieltäytyä ilmaisesta ruoasta ja alkoholista.



Kommentit
Lähetä kommentti