31.5.2026
Sunnuntai tuntui todella pitkälle, lähdin liikkeelle Klo 3 aamulla, lento Saksaan lähti Klo 6.35 ja olin Saksassa noin Klo 8.
Saksan päässä taistelin DB Navigator sovelluksen kanssa ennen kuin pääsin junaan kohti Hennef.iä. Junat oli kaikki myöhässä joka johti pieneen paniikkiin liittyen uuden junan löytämistä, mutta pääsin kuitenkin perille.
Hennef:issä oli Paul vastaanottamassa, kävimme kahvilla ja keskustelimme kuulumisia. Saksasta sekä odotuksista.
Pääsin viimein puolen päivän aikaan AirBnB asunnolle jossa kävin suihkussa jonka jälkeen otin 4h päiväunet. Illan otin ihan rennosti omissa oloissa.

Kommentit
Lähetä kommentti